Paikallisesti esiin Kempeleoppaassa

Lakeuden Katsastus Oy on tarjonnut Kempeleessä jatkuvasti kasvavalle asiakaskunnalleen laadukasta ja kotimaista palvelua katsastusalalla jo vuodesta 1997. Yrityksen perustivat Pasi Pellikka ja Pekka Eskuri, joilla molemmilla on pitkä kokemus alalta. Lakeuden Katsastus Oy on myös osa Autoilijan Avainasemat -katsastusasemaketjua.

Aikaisemmin Lakeuden katsastus on saanut näkyvyyttä mainostamalla lähinnä lehdissä, radiossa ja televisiossa sekä olemalla mukana sponsoritoiminnassa. Nykyään internetinkäytön jatkuva lisääntyminen vaatii kuitenkin myös yrittäjiltä uusia ideoita. Tähän tarpeeseen Lakeuden Katsastuksessa vastasi Kempeleopas.

— Kempeleoppaasta tekee ainutlaatuisen se, että toisin kuin maailmanlaajuisissa hakukoneissa, Kempeleoppaassa hakija löytää nimenomaan paikalliset palvelut, pohtii Pasi Pellikka.

Paikallisuus ja paikallisen yrittäjyyden tukeminen on Pellikan mukaan Lakeuden Katsastukselle erittäin tärkeää, onhan ketjun pääpaikkakin edelleen Kempele.

Kohdistettu näkyvyys tavoittaa kuluttajat

Internethakemistoissa parasta on Pellikan mielestä uusien kuluttajien tavoittaminen. Niiden ihmisten määrä kasvaa jatkuvasti, jotka ennen palvelun valitsemista hakevat tietoa nimenomaan internetistä.

— Imagopaketissa meitä kiinnostaa se, että yritys ja yrittäjä tulevat asiakkaalle netin kautta entistä tutummaksi. Valitsimme imagopaketin ennen kaikkea siitä syystä, että se tavoittaa kempeleläisen kuluttajan, tiivistää Pellikka.

Lakeuden Katsastus on perheyritys, johon asiakkaan on helppo tulla saamaan hyvää palvelua. Yritys työllistää täysipäiväisesti 27 ihmistä, ja jotta puheet perheyrityksestä lunastettaisiin, löytyy joukosta Pellikan vaimo, tytär, miniä sekä myös muiden henkilökunnan jäsenten perhettä.

Saavutetut hyödyt

  • »Lakeuden Katsastus Oy yrityshaussa
  • » näkyvyys houkuttelee uusia asiakkaita
  • » yritys tulee paikallisesti esille
  • » imagopaketti tekee yrityksen etukäteen tutuksi asiakkaille

Referenssit

Paikallisesti esiin Kempeleoppaassa
Lakeuden Katsastus Oy / Pasi Pellikka